Tehdäänkö kaupat? Yksi kättelykuvien monista varianteista, joka yleisyytensä vuoksi ansaitsee erityishuomion. Usein tassua antava bisneshenkilö on lisäksi päätön. Näitä käden tyrkyttäjiä on verkko pullollaan eikä yksikään erotu toisesta. Ostajilla on siis roppakaupalla valinnanvaraa mihin käteen tarttua.
(Kiitokset vinkistä Sampolle)


(Kliseescore: +34,
ääniä: 34)
Hienoa että joku uskaltaa kyseenalaistaa. Odotan mielenkiinnolla jatkoa listalle ja mieleeni tuli heti muutama esimerkki. Onko listalle tarkoitus kerätä muuta kuin kliseisiä B2B markkinoinnissa käytettyjä kuvia vai kenties toimintamalleja jne.?
Kuvista yhtenä esimerkkinä voi mainita graafisen maapallon. Kaikki tietänevät mitä sillä haetaan.
Voidaan toki ottaa mukaan muitakin kliseitä oman otsikkonsa alle. B2B markkinointi on harvinaisen täynnä kuluneita kliseitä ja kummallisia käytäntöjä, joita toistetaan tottumuksen voimasta.
B2B ala on voimakkaan insinöörivetoista ja Suomi on insinöörien luvattu maa. Tämä on jo omiaan viemään markkinointia poluille joiden valitsemiselle ei ole muuta perustelua kuin että niitä uria on tallattu tähänkin asti. Kliseenä voidaan vaikkapa pitää yrityksen yleisesitettä, joka lähemmällä tarkastelulla osoittautuu tuoteominaisuuksien ja kytkentäkaavioiden tykitykseksi. Nykyaikana tuon tyyppinen data voidaan helposti laittaa verkkoon, eli miksi kuluttaa aikaa, rahaa ja luonnonvaroja niiden painamiseen kiiltävälle paperille. Hyvä puoli on sinä, että kasasta on todella helppo erottua jos löytyy pokkaa rikkoa totuttuja käytäntöjä.
Tulee aina niin hyvä mieli kun tekee näiden kanssa kauppaa. Kultakynä singahtaa povarista ja sitten kk-erät jatkuu seuraavat 72 kuukautta. Etkä saa varmasti samaan rahaan palvelua kun unohdit lukea pienellä präntätyn tekstin kokonaan.
Hei!
Tällä kuvapankillahan perustaisi mainostoimiston – ei kun liiketoimintasuunnitelmaa tekemään!
Mutta en huomannut missään kelloa tarkkuuden ja täsmällisyyden viestittäjänä (mielellään taskunauris) ja sanakirjaa kuvaamassa juuri sitä sanaa, joka niin hyvin liittyy juuri mainostettuun juttuun – tässä on se hyvä puoli, että voi hakea EN-EN definition-sanakirjan ja käyttää kuvituksena mihin tahansa viestitettävään olotilaan.
Lisäksi ilmaan hyppäävä työporukka, jolla on niin kivaa yhdessä, töissä ja tavoitteet saavutettuna. Tikkataulu osumatarkkuudesta kertomaan tietenkin: suoramarkkinointiyritykselle tai mille tahansa ratkaisuja kaupittelevalle.
Lisää siis näitä, nämä ovat hauskoja!
Käden lisäksi voi tyrkyttää myös peukaloa. Tai vaikka kahta peukkua yhtä aikaa, jos hommat luistaa erityisen upeasti. Thumbs up, man!
Kun Clean Technology on nyt muotia: yleisimpiä kliseitä puhtaudesta lienee veden pinta johon pudonnut vesipisara on muodostanut kauniin pinta-aallon, joka helmeilee puhtaana. Tietysti tähän voi vielä yhdistää heleän vihreän lehden lillumaan veden pinnalla.
Meidän firman powerpoint-pohjassa on just tuo sama heppu. NOOOOOOO!